Voiko lemmikin uurna olla veistos?

Uurna ymmärretään yleensä käyttötarkoituksensa kautta: se on astia, joka on suunniteltu tuhkan säilyttämiseen. Mutta mitä tapahtuu, kun esineestä tulee jotakin käyttötarkoitustaan suurempaa? Kun sen muodolla, materiaaleilla, käsityötaidolla ja läsnäololla tilassa alkaa olla yhtä paljon merkitystä kuin sillä, mitä se sisältää?

Lemmikin uurna voi olla jotakin esineen ja taideteoksen väliltä. Se voi säilyttää tuhkaa, mutta samalla se voi olla osa kotia, täydentää ympäristöään ja jäädä pysyväksi muistoksi syvästi rakastetusta eläimestä.

Tästä herää kiinnostava kysymys: voiko lemmikin uurnaa pitää veistoksena?

Kun käyttötarkoitus kohtaa taiteen

Veistoksia ei ole koskaan tehty vain katseltaviksi. Kautta historian myös käyttöesineitä on suunniteltu ja koristeltu huolellisesti sekä muokattu kulttuurin, identiteetin ja käsityötaidon ilmentymiksi.

Sama ajatus voi päteä myös muistoesineisiin.

Lemmikin uurnalla on selkeä käytännöllinen tarkoitus, mutta sen ulkonäön ei tarvitse jäädä toissijaiseksi. Sen mittasuhteita, pintaa, muotoa ja materiaaleja voidaan harkita tarkoin. Taiteellinen uurna voi sisällyttää käyttötarkoituksensa osaksi muotoilua sen sijaan, että se piilottaisi sen.

Tuloksena on esine, joka palvelee tarkoitustaan ja jolla on samalla visuaalista ja emotionaalista merkitystä.

Astian ja esineen välinen ero

On hienoinen ero sellaisen esineen välillä, joka vain säilyttää tuhkaa, ja sellaisen, josta tulee osa sen ympäristöä.

Puhtaasti käyttötarkoitukseen suunniteltu astia vastaa yhteen kysymykseen: missä tuhkaa pitäisi säilyttää?

Taiteellinen uurna voi vastata toiseen kysymykseen: mitä tämän esineen pitäisi edustaa?

Tämä ero muuttaa tapaamme nähdä esine. Uurna ei enää liity vain kuoleman hetkeen. Se alkaa edustaa myös sitä elämää, joka sitä edelsi.

Sen muoto voi tuoda mieleen liikkeen, pehmeyden tai voiman. Sen pinta voi luoda lämmön tuntua. Se voi olla hiljainen ja huomaamaton tai tarkoituksellisen ilmeikäs.

Mikään näistä ominaisuuksista ei muuta sitä, mitä uurna sisältää. Ne muuttavat sitä, mitä esine viestii.

Miksi veistos voi kuvastaa muistoa

Taiteen avulla on aina pyritty säilyttämään asioita, jotka eivät voi jäädä fyysisesti jäljelle.

Veistos voi kuvata ihmistä, paikkaa, ajatusta tai hetkeä jäljentämättä sitä kirjaimellisesti. Se antaa fyysisen muodon jollekin, joka on muuten olemassa vain muistoissa.

Tämä on yksi syy siihen, miksi veistoksellinen lemmikin uurna on niin kiehtova ajatus.

Rakkaasta eläimestä ei voi tehdä pelkkää valokuvaa tai fyysistä esinettä. Sen persoonallisuus ilmeni liikkeissä, äänissä, tavoissa ja vuorovaikutuksessa. Huolellisesti suunnitellusta esineestä voi silti tulla tapa kuvastaa sen läsnäoloa.

Sen ei tarvitse näyttää täsmälleen eläimeltä.

Joskus abstraktio voi kertoa enemmän kuin jäljittely.

Esineen kauneus, vaikka se ei näytä hautajaisesineeltä

Perinteisissä hautajaisesineissä on usein tunnistettava visuaalinen ilme. Ne voivat olla muodollisia ja juhlavia, ja ne yhdistetään tarkoituksella kuolemaan.

Nykyaikainen muistoesineiden muotoilu voi kulkea toiseen suuntaan.

Taiteellinen lemmikkiuurna voi näyttää sisustusesineeltä, keramiikkateokselta tai pieneltä veistokselta. Se voi sopia luontevasti osaksi kotia sen sijaan, että se tuntuisi kuuluvan yksinomaan hautajaisiin.

Tämä voi muuttaa tunnesuhdettamme esineeseen.

Sen sijaan, että esine viestisi heti menetyksestä, se voi muuttua joksikin, jonka yhdistämme eläimen luonteeseen, yhdessä vietettyihin vuosiin ja jäljelle jääviin muistoihin.

Ero on tärkeä: kaunis muotoilu ei tee menetyksestä vähemmän todellista. Se voi vain antaa muistoille toisenlaisen visuaalisen kielen.

Materiaalien merkitys

Materiaalit voivat myös vaikuttaa siihen, koemmeko uurnan taideteoksena.

Keramiikalla, kivellä, metallilla, puulla ja muilla materiaaleilla on omat fyysiset ominaisuutensa. Ne voivat olla sileitä tai karkeita, raskaita tai hentoja, mattapintaisia tai heijastavia. Jokainen luo erilaisen suhteen esineen ja ympäristön välille.

Tämä on osa sitä, mikä tekee veistoksesta niin voimallisen. Emme koe veistosta vain sen kuvan kautta. Koemme sen fyysisen läsnäolon.

Sama voi päteä muistouurnaan.

Uurnan paino, pinta ja viimeistely voivat saada sen tuntumaan esineeltä, joka on tehty kestämään. Itse materiaalista tulee osa pysyvyyden tarinaa.

Veistos, jonka sisällä on jotakin

Myös siinä, että uurna sisältää jotakin, on jotakin ainutlaatuisen voimallista.

Veistos tavallisesti edustaa tai ilmaisee ajatusta näkyvän muotonsa kautta. Uurnassa on yksi lisäkerros: sen sisällä on jotakin näkymätöntä.

Ulkopuoli on nähtävissä. Sisältö ei.

Tämä luo poikkeuksellisen suhteen näkyvyyden ja poissaolon välille. Esine on fyysisesti läsnä, mutta sen suojaama sisältö pysyy piilossa.

Siinä mielessä uurnaa voi ajatella muistin veistoksena – esineenä, jonka merkitys ulottuu näkyvää kauemmas.

Miksi tällä on merkitystä lemmikkien muistamisen kannalta?

Lemmikkien kasvava merkitys elämässämme on muuttanut odotuksiamme esineitä kohtaan, jotka on luotu muistamaan niitä.

Lemmikki on voinut olla osa kotia kymmenen, viisitoista tai jopa kaksikymmentä vuotta. Sen läsnäolo vaikutti ympäröivään tilaan: sohvaan, jolla se nukkui, oviaukkoon, jossa se odotti, ja nurkkaan, jossa sen leluja säilytettiin.

On siis luontevaa, että myös heitä edustamaan valittu esine voi kuulua tähän ympäristöön.

Veistoksellista uurnaa ei tarvitse piilottaa. Se voi olla osa kotia, koska se kuuluu kodin tarinaan.

Se voi olla huomaamattomasti samassa paikassa, jossa eläin ennen oli.

Kun käsityöstä tulee osa kunnianosoitusta

Taiteelliset uurnat voivat tuntua erilaisilta myös toisesta syystä: käsityö itsessään voi saada merkityksen.

Huolellisesti, kärsivällisesti ja harkiten luominen viestii kunnioituksesta. Jokainen kaari, pinta ja yksityiskohta voi osaltaan tehdä esineestä sellaisen, että se kestää vuosia.

Muistoesineen kohdalla tällä pysyvyydellä on merkitystä.

Lemmikin elämä oli väliaikainen, kuten kaikki elämät, mutta sen muistoksi luotu esine voidaan tehdä kestämään.

Näin käsityöstä tulee osa kunnianosoitusta. Esineeseen panostettu huolenpito heijastaa suhteessa vallinnutta välittämistä.

Tästä syystä Pulvis-filosofia liittyy vahvasti tähän ajatukseen: muistouurnaa ei tarvitse erottaa taiteesta ja muotoilusta. Kun käsityötaitoon, materiaaliin ja muotoon kiinnitetään yhtä paljon huomiota kuin käyttötarkoitukseen, uurnasta voi tulla esine, joka tuntuu sille kuuluvan muiston arvoiselta.

Voiko lemmikin uurna siis olla veistos?

Ei ole yhtä ainoaa määritelmää, joka ratkaisee, missä veistos päättyy ja toiminnallinen muotoilu alkaa. Esine voi olla molempia.

Lemmikin uurna voi sisältää tuhkaa ja olla silti taideteos. Se voi täyttää käytännöllisen tarkoituksen ja samalla tuoda tilaan esteettistä ilmettä. Se voi olla yhtä aikaa astia, muistoesine ja veistoksellinen esine.

Ehkä kiinnostavampi kysymys ei ole se, voiko lemmikin uurna olla veistos, vaan se, tarvitseeko nämä kaksi yhä erottaa toisistaan.

Kun esine luodaan säilyttämään jotakin kallisarvoista, suunnitellaan huolella ja tehdään kestämään pitkään sen hetken jälkeen, jota varten se on luotu, sen arvo voi ulottua paljon sen käyttötarkoitusta pidemmälle.

Lemmikin uurna voi olla säilytysastia.

Se voi toimia muistoesineenä.

Oikeissa käsissä siitä voi myös tulla pieni taideteos, joka kantaa mukanaan merkityksellisen elämän muistoa.